Ilomantsin Pyhän Profeetta Elian kirkko


Osoite: Kirkkotie 15, 82900 Ilomantsi


Seurakunnan omat nettisivut: https://www2.ort.fi/ilomantsi





Nykyinen profeetta Elian kirkko valmistui 1891 ja vihittiin käyttöön 1892. Se on tiettävästi jo kuudes ortodoksinen kirkko paikkakunnalla. Kirkon suunnitteli pietarilainen arkkitehti Dimitrij Sadovnikov ja siinä on myöhäisklassistisia piirteitä. Pääkupolia ympäröi neljä pienempää kupolia. Länsipäädyssä kohoaa kellotorni. Elian kirkko on Suomen suurin ortodoksinen puukirkko.



Kirkkosaliin tultaessa huomio kiinnittyy kirkon etuosassa kultaisena kiiltävään kuvaseinään eli ikonostaasiin. Kaunis ikonostaasi yhdistää alttarin ja kirkkosalin toisiinsa. Alttari kuvaa taivasta. Iankaikkisuus on ikään kuin läsnä jo tässä ajassa. Alttari on kirkon pyhin osa, joten siellä käyvät vain papistoon vihityt ja papistoa avustavat henkilöt.



Ikonostaasi on valmistettu Pietarissa ja sen ikonit on maalattu aikansa tyypilliseen naturalistiseen tyyliin. Keskellä ikonostaasia ovat pyhät ovet eli kuninkaan ovet. Niitä käyttävät vain pappeuteen vihityt henkilöt palvelusten aikana. Liturgiajumalanpalveluksen aikana pyhät ovet ovat avoinna.




Muut kuin pappeuteen vihityt käyttävät alttariin meneviä sivuovia, joihin on kuvattu ylienkelit Mikael ja Gabriel. Enkelit ikään kuin vartioivat taivasten valtakuntaa. Kuvassa keskellä Gabriel ja hänen vasemmalla puolellaan Jumalanäiti Maria.



Rukouksellisesti arvokas on tihvinäläinen Jumalanäidin ikoni kirkkosalissa edessä vasemmalla. Se on peräisin Melaselän tsasounasta. Melaselkä oli Ilomantsin suurimpia ortodoksisia kyliä ennen toista maailmansotaa. Kylä jäi sodassa Neuvostoliiton puolelle, ja tsasouna tuhoutui jatkosodassa, mutta ikoni säilyi sodasta ihmeellisellä tavalla. Ikonissa on kirjoitusta, jonka perusteella maalausvuodeksi paljastui 1756. Tässä Tihvinän Jumalanäidin ikonissa on harvinainen turkoosin värinen tausta. Yleensä tausta on kullan värinen. Tihvinäinen ikonityyppi on yleinen varsinkin pohjoisilla ortodoksisilla alueilla. Alkuperäinen ikoni on Venäjän tunnetuimpia ikoneita, ja sijaitsee pohjoisvenäläisessä Tihvinän kaupungissa Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraalissa.



Elian kirkon nimikkoikonin maalasi tunnettu ikonimaalari Petros Sasaki 1980. Ikonissa on kuvattu profeetan elämän pääkohtia niin kuin ne on Vanhan Testamentin Kuningasten kirjassa kerrottu. Vasemmalla ensimmäisenä Elia on kuvattu Keritin purolla, jonne Jumala käski hänen mennä turvaan ankaraa kuivuutta. Korppi toi hänelle ruokaa. Ikonia hallitsee kuitenkin Elian elämän viimeinen vaihe, jossa Elia lentää hevosten vetäminä tulisissa vaunuissa taivaaseen asettaen profeetta Elisan työnsä jatkajaksi.



Nykyistä kirkkoa edeltänyt Elian kirkko sijaitsi sankarihautausmaan kohdalla. Pienikokoinen kirkko rakennettiin 1798, ja se oli tarkoitettu väliaikaiseksi. Seurakuntalaiset halusivat kunnon kirkon, mitä varten tilattiin jo piirustuksetkin 1840-luvulla, mutta seurakunnan varat eivät riittäneet uuden kirkon rakentamiseen. Kun uusi kirkko lopulta saatiin, vanha kirkko purettiin tarpeettomana 1917, ja kirkon tontti annettiin sankarihautausmaan käyttöön.


Elian seurakunnan historiaa


Ensimmäinen kirjallinen maininta Ilomantsin Elian seurakunnasta on vuoden 1500 Vatjan viidenneksen verokirjassa. Ilomantsi oli laajan pogostan eli veronkantopiirin keskuskylä. Verokirjan mukaan kylässä oli 21 taloa. Papin nimi oli Ivan ja hänellä oli apulainen Gridka. Pappilanvaara oli keskuspaikka, jolla sijaitsi pieni Elian kirkko. Papin pelto oli tiettävästi Pohjois-Karjalan ensimmäinen pelto. Muita suuria kyliä olivat Mekrijärvi, Melaselkä, Riihiniemi ja Tokrajärvi. Ilomantsin pogostaan kuului lähes koko Pohjois-Karjala lukuun ottamatta Kiteen ja Tohmajärven alueita.

Karjala kehittyi suotuisasti 1500-luvun alkupuolella. Kirkollinen elämä kehittyi ja luostareita perustettiin paljon erityisesti Äänisen alueelle. Karjalaiset ja savolaiset kuitenkin kiistelivät nautinta-alueistaan, sillä Pähkinäsaaren rauhan rajan (1323) sijainnista oltiin erimielisiä.

1570 alkoi pitkä sota Ruotsin ja Moskovan välillä. Ruotsalaiset hävittivät Karjalaa ja väestö pakeni. Rauha solmittiin lopulta 1595 Täyssinässä. Karjala pysyi osana Moskovaa, ja maakuntaa alettiin rakentaa uudelleen. Rauha ei kuitenkaan pitänyt, vaan alkoi uusi sota, joka päättyi 1618 Ruotsin voittoon. Koko Käkisalmen lääni joutui Ruotsille, ja läänitettiin ruotsalaisille ylimyksille. Karjalaa kohdeltiin voittomaana. Verotus kiristyi ja katovuodet lisäsivät kansan ahdinkoa. Karjalaiset alkoivat siirtyä kyläkunnittain rajan yli Venäjän puolelle paremman elämän toivossa. Ruotsalainen virkavalta olisi mielellään liittänyt ortodoksit Ruotsin luterilaiseen kirkkoon. Joukkopakoa ei kuitenkaan selitä yksinomaan uskonnollinen painostus, vaan sen käynnisti usean tekijän yhteisvaikutus. Käkisalmen läänin asukkaista rajan yli Venäjän puolelle muutti noin 2/3 väestöstä. Monet ilomantsilaisetkin kylät tyhjenivät ortodokseista. Tilalle muutti savolaisia luterilaisia. Ilomantsin luterilainen seurakunta perustettiin 1653.


Ensimmäinen kuvallinen esitys Elian kirkosta on Erik Utterin laatimasta kartasta vuodelta 1650.


Ison vihan jälkeen 1721 Venäjä oli puolestaan Ruotsia voimakkaampi. Ns. vanha Suomi liitettiin Venäjään, mutta Pohjois-Karjala jäi edelleen osaksi Ruotsia. Kirkollisesti ortodoksit joutuivat erikoiseen asemaan. Toisaalta kirkollisia asioita hoidettiin Porvoon luterilaisessa tuomiokapitulissa, toisaalta Pietarissa.


Ilomantsin leimahdus

Ortodoksinen Elian kirkko oli perinteisesti sijainnut kylän parhaimmalla paikalla Pappilanvaaran laella. Luterilaiset joutuivat tyytymään rakentamaan kirkkonsa alemmalle rinteeseen. Luterilaisen kirkkoherra Anders Noggrenin vaikutuksesta uusi luterilainen kirkko onnistuttiin kuitenkin rakentamaan aivan ortodoksisen kirkon viereen. Aikalaiskuvausten mukaan kirkkojen välillä oli vain yhdeksän metriä. Heinäkuun 26. päivän iltana 1794 nousi ukonilma. Salama iski ensin vaaran korkeimpaan kohtaan eli luterilaisen kirkon kellotapuliin. Siitä tuli levisi viereiseen ortodoksiseen kirkkoon. Tuona iltana paloivat kaikki vaaran rakennukset. Tämän jälkeen molemmat seurakunnat rakensivat kirkkonsa vaaran alapuolelle. Nykyinen luterilainen kirkko valmistui 1796, ja väliaikaiseksi tarkoitettu Elian kirkko 1798.



Kirkkoherra Mikael Skorodumoff


Pitkään odotettu kirkkohanke saatiin lopultakin toteutettua kirkkoherra Mikael Skorodumoffin aikana. Hän tuli kirkkoherraksi 1875. Hänen aikanaan suomen kieli vakiintui jumalanpalveluskieleksi. Seurakunnan kiertokoulut perustettiin. Kolme kiertokoulun opettajaa opetti kuudessa eri kylässä lukuvuoden aikana. Myös kristinoppikoulut vakiinnutettiin isä Mikaelin aikana.

Rahankeräys uutta Elian kirkkoa varten aloitettiin. Jokaisen seurakuntalaisen oli osallistuttava rakennuskustannuksiin muutamalla pennillä vuodessa. Seurakunta otti lainan, jota maksettiin takaisin vuosien ajan. Kirkko oli aluksi maalaamaton. Ilomantsilaiset kauppiaat ja tiistaiseura lahjoittivat kirkkoon tekstiileitä, arvoesineitä ja kalusteita. Sähköt kirkkoon kustansi 1924 kauppias Feodot Makaroff, jonka maista kirkon tonttikin oli lohkaistu. Sähköä saatiin Ilomantsin sähkötehtaasta, joka tuotti sitä muutaman tunnin päivässä. Kupolit kullattiin vasta 1950-luvulla.



Seurakunnan tsasounat

Huomattava osa seurakunnan jäsenistä asui muualla kuin keskuskylässä. Monissa kylissä oli vanhastaan ollut oma pyhäkkö eli tsasouna. Luterilainen virkavalta kielsi tsasounien rakentamisen 1700-luvulla, mutta joissakin paikoissa kieltoa uhmattiin. Tsasounissa toteutettiin jumalanpalveluselämää kyläläisten omin voimin, sillä pappi saattoi käydä paikalla ehkä vain kerran vuodessa. Pappi käydessään kastoi lapset ja siunasi vainajat hautoihinsa. Tsasounan yhteydessä oli usein kalmisto.



Melaselän tsasouna. Tsasounakiellosta huolimatta melaselkäläiset pitivät kiinni omasta tsasounastaan. Rakennus tuhoutui lopulta jatkosodan aikana muun kylän mukana. Ainoa tsasounasta säilynyt esine on Jumalanäidin tihvinäläinen ikoni, joka on nykyisin Elian kirkossa Ilomantsissa.



Petrun praasniekan ristisaatto Hattuvaarassa 1978. Ilomantsin Hattuvaarassa on Suomen vanhin jatkuvassa käytössä ollut tsasouna. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna on rakennettu perimätiedon mukaan 1794. Se on arkkitehtuuriltaan yhteneväinen Äänisen ja Aunuksen alueen ortodoksisten tsasounien kanssa, eli edustaa ”alkuperäistä” karjalaista hirsirakennusperinnettä. Kerrotaan, että tsasouna olisi purettu välillä ja hirret viety turvaan. Rauhan tultua tsasouna olisi rakennettu uudelleen numeroitujen hirsien perusteella. Tämä on mahdollisesti tapahtunut Suomen sodan aikana 1809. Hattuvaaran tsasouna säilyi kuin ihmeen kaupalla sekä talvi- että jatkosodasta, vaikka taisteluja käytiin aivan kylän tuntumassa. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin praasniekkaa vietetään vuosittain 28.-29.6.


Praasniekkaperinteen elvyttäminen

Praasniekka on temppelin muistojuhlapäivä. Ennen vanhaan praasniekoille kokoonnuttiin kaukaakin. Edes valtioiden välinen raja ei estänyt praasniekoissa käyntiä. Karjalaisten kokoontuessa käytiin samalla kauppaa, vierailtiin sukulaisissa ja jopa sovittiin avioliitoista.

Praasniekkaperinne unohtui toisen maailmansodan jälkeen, kun noin 70 % Suomen ortodokseista joutui jättämään kotinsa Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle ja muuttamaan muualle Suomeen. Monet vanhat tavat helposti unohtuivat luterilaisessa ympäristössä. Praasniekkaperinne elvytettiin ensimmäistä kertaa Ilomantsin ortodoksissa seurakunnassa. Praasniekkoja vietettiin ensin Hattuvaarassa apostolien Pietarin ja Paavalin päivänä 29.6. Tuota päivää kutsutaan Petrun päiväksi. Elian eli Iljan praasniekkaa vietettiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan profeetta Elia Tisbeläisen muistopäivänä 20.7.1964.


Arkkipiispa Paavali viihtyi Iljan praasniekoissa. Kuvassa Paavali toimittaa muistolitaniaa Kokonniemen kalmistossa runonlaulaja Simana Sissosen hautamuistomerkillä eli grobulla. Kuva vuodelta 1985.


Praasniekat kokoaa edelleen ortodokseja yhteen läheltä ja kaukaa. Praasniekkapäivän aattona on juhlallinen ehtoopalvelus, jonka jälkeen on yhteinen tsuaju- eli teeilta kirkon pihassa. Yhdessä oloa siivittävät perinteen mukaiset laulu- ja tanssiesitykset. Praasniekkapäivän juhlalliseen liturgiaan kuuluu ristisaatto läheisen järven rantaan, jossa toimitetaan vedenpyhitys. Kalmistossa taas toimitetaan muistopalvelus edesmenneille omaisille ja tuttaville. Jumalanpalvelusten jälkeen on yhteinen juhlalounas kirkon pihassa, sekä juhlaan sopivaa ohjelmaa, kuten yhteislaulua, suakkunoita, runonlausuntaa, lauluesityksiä, tervehdysten esittämistä ja juhlapuhe.


Vedenpyhitys Iljan praasniekoilla Ilomantsinjärven rannassa 20.7.2011.



Lisää tietoa seurakunnan toiminnasta seurakunnan nettisivuilta: https://www2.ort.fi/ilomantsi?