Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin ylentäminen 14.9.

Jeesuksen ajan Rooman valtakunnassa ristillä oli synkkä merkitys. Ristiinnaulitsemista pidettiin kaikista teloituskeinoista häpeällisimpänä. Kristus kuollessaan ristillä kuitenkin muutti ristin merkityksen päinvastaiseksi. Kristuksen ylösnousemus teki rististä elävän uskon puun tunnuksen ja iankaikkisen elämän merkin. Siitä johtuu ristille annettu ”kunniallinen”. Risti on kristityille ilon merkki, niin kuin liturgiassa lauletaan: Ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan.

Kristityt alkoivat jo ensimmäisellä vuosisadalla tehdä pyhiinvaelluksia pyhille paikoille Palestiinaan. Suosittuja olivat juuri ne paikat, jotka liittyivät Kristuksen maanpäällisen elämän viimeisimpiin vaiheisiin.

Kun kristinusko sai hyväksytyn aseman Rooman valtakunnassa, myös keisari Konstantinos Suuren äiti pyhä Helena teki pyhiinvaelluksen Jerusalemiin. Taustalla kerrotaan olleen Konstantinoksen näky, jonka mukaan ”ristin merkillä hän on voittava”.

Perimätiedon mukaan Helena avustajineen teki kaivauksia ja löysi kolme ristiä. Saadakseen varmuuden, mikä risteistä oli Kristuksen risti, kaikilla risteillä kosketettiin kuolevaa naista. Kun tuli Pyhän Ristin vuoro, alkoi nainen heti parantua. Siitä tulee ristille nimitys ”eläväksitekevä”. Sen nähdessään kansa alkoi kunnioittaa pyhää ristiä Jerusalemin piispa Makarioksen esimerkkiä seuraten. Piispa nosti eli ”ylensi” ristin ja siunasi sillä kaiken kansan. Tämä tapahtui vuonna 326, ja muistopäivä 14.9. vakiintui juhlapäiväksi.

Ristin päivän aattona pappi tuo käsiristin alttarista keskelle kirkkoa analogille kaiken kansan kunnioitettavaksi. Liturgiassa Pyhä Jumala –veisun sijaan lauletaan ”Sinun ristillesi me kumaramme, Valtias. Ja sinun pyhää ylösnousemistasi ylistämme” –veisua.

Ristin suuresta arvostuksesta kertoo sekin, että kirkkovuodessa toista suurta Pyhälle Ristille osoitettua muistoa vietetään ristin kumartamisen sunnuntaina, jota vietetään suuren paaston puolivälissä. Risti ja Herran pääsiäinen liittyvät toisiinsa, sillä Rististä tuli Kristuksen ylösnousemuksen tunnus. Myös 1.8. on Pyhän Ristin muistopäivä. Silloin vietetään Pyhän Ristin esiintuomisen juhlaa, mikä perustuu Ristin tekemiin ihmeisiin.

Ristin juhlan tropari:

”Pelasta, Herra, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi. Anna kirkollesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi Sinun valtakuntaasi.”

Ristin juhlan kontakki:

”Oi Kristus Jumala, joka vapaasta tahdostasi nousit ristille, anna laupeutesi lahjoja nimeäsi kantavalle kansallesi. Ilahduta voimallasi sen hallitusta suomalla sille avuksi rauhan aseen, lannistumattoman voiton merkin.”



Ristin ylentäminen. Kreikkalainen ikoni. Keskellä Jerusalemin piispa Makarios nostaa eläväksitekevää ikonia kaikkien kunnoitettavaksi. Edessä vasemmalla pyhä apostoleinvertainen Helena. Oikealla on kuvattu kirkkolaulajia veneen muotoisissa hatuissaan.